Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

LähiTapiola Loimi-Häme täyttää huomenna 150 vuotta

LähiTapiolan Innoparkin henkilökuntaa kouluttautumassa viime vuoden heinäkuussa.

LähiTapiola Loimi-Häme täyttää huomenna 150 vuotta. Yhteisöllisyydestä ja keskinäisestä auttamisen halusta se alkoi. Loimi-Hämeen Paloapuyhdistys perustettiin Loimaalla 15.8.1870. Alusta lähtien yhtiö oli vakuutuksenottajiensa omistama, itsenäinen vahva vaikuttaja.

Toiminta kasvoi maltillisen kannattavasti. Seudullista turvallisuutta edistettiin esimerkiksi hankkimalla Loimaan palokunnalle ensimmäinen paloauto 1900-luvun alussa. Palovakuutus oli ainoa vakuutuslaji lähes sata vuotta 1960-luvulle asti.

Merkittävät alan murrosvuodet koettiin 1970–1980-luvuilla, jolloin perinteisen palovakuutuksen osuus putosi kymmenen vuoden aikana 75 prosentista alle 10 prosenttiin koko toiminnasta.

Vakuutusyhdistys toimi omillaan toimialueen luontaisesti laajetessa Loimaan seudulta Forssaan ja muualle Hämeeseen. Loimi-Hämeen Vakuutusyhdistys liittyi osakkaaksi vuonna 1983 perustettuun Lähivakuutus Keskinäiseen Yhtiöön, joka toimi paikallisyhdistysten jälleenvakuuttajana sekä palvelujen katto-organisaationa. Samoihin aikoihin, vuonna 1983, Aura- ja Pohja-yhtiöt yhdistyivät Tapiola-yhtiöiksi.

Helmikuussa 2012 Lähivakuutus ja Tapiola-yhtiöt fuusioituivat ja syntyi uusi alueyhtiö LähiTapiola Loimi-Häme. Yhdistysten paikallisosaamisen ja henkilökohtaisen palvelun merkitys osoittautui niin merkittäväksi, että uudessa isossa yhtiössä otettiin käyttöön Lähivakuutuksen
kehittämä alueellinen organisaatiomalli.

Loimi-Hämeen toimialueella Tapiolan ja Lähivakuutuksen toimistojen palvelut yhdistettiin saman katon alle. Yhdistymisen mukana saatiin elämänturvan hallintaan uusia mahdollisuuksia, kuten pankki-, varainhoito- ja sijoituspalvelut.

Vakuutusalan digitalisoituneet palvelut ovat tuoneet lisää valinnan mahdollisuuksia. Henkilökohtainen palvelu toimistoissa on edelleen Loimi-Hämeen yhtiön tavaramerkki ja uudet digitaaliset sovellukset sopivat niille, jotka haluavat hoitaa vakuutusasiansa omaehtoisemmin.

Koronakevään 2020 poikkeusaika on lisännyt sähköisten palvelujen, kuten videoneuvottelujen suosiota.

Henkilövakuutuksen ottajille on saatavilla TerveysHelppi-sovellus, jossa voi asioida asiantuntijoiden kanssa terveyskysymyksissä. Useimpiin asioihin voi löytyä ratkaisu jo chatin välityksellä. Samalla yhteydenotolla voidaan tarvittaessa ohjata hoitoon ja korvauskäsittelykin alkaa rullaamaan. Elämänturvasovelluksella voi hoitaa useimpia vakuutusasioita sujuvasti mobiilisovelluksella omasta puhelimesta.

Loimi-Hämeen oma yhtiö on ollut merkittävä talouselämän vaikuttaja toimialueellaan. Vuosikymmenten saatossa on hankittu ja rakennutettu kiinteistöjä, joissa oman toiminnan lisäksi on sijainnut asuntoja ja liiketiloja. Uusimpana rakennusprojektina on loppusyksystä valmistuva As. Oy Helmi Loimaan keskustassa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.