Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

LähiTapiola Loimi-Hämeen Alueyhtiö teki hyvän tuloksen

LähiTapiola Loimi-Hämeen Alueyhtiön vuosi 2016 oli hyvä, yhtiö teki tasaisen tuloksen ja kasvoi asiakasmäärässä sekä markkinaosuudessa. Vuoden 2016 tilinpäätöksen ennakkotietojen mukaan LähiTapiola Loimi-Hämeen asiakasmäärä kasvoi 1.163 asiakkaalla ja oli vuoden lopussa yli 57 tuhatta.

Ensivakuutuksen maksutulo kasvoi 28,3 miljoonaan euroon. Myös markkinaosuus vahvistui 0,2 prosenttia. Sijoitustoiminnan nettotuotto oli 4,2 prosenttia ja yhdistetty kulusuhde oli 99,8 %. Liikevoitto oli 1,4 miljoonaa euroa ja kokonaistulos vahvistui 2,2 miljoonaan euroon.

– Kulunut vuosi oli LähiTapiola Alueyhtiö Loimi-Hämeelle tuloksellisesti hyvä. Korvausmenot nousivat alueella 19 miljoonaan euroon. Vahinkokappalemäärä oli myös kasvussa edelliseen vuoteen. Hyvän tuloskehityksen johdosta ja kiitoksena asiakkaillemme päätimme alentaa liikenne- ja kotivakuutustemme hintoja. Lisäksi päätimme, ettei muidenkaan vahinkovakuutusten hintoja nosteta kuluvan vuoden aikana, sanoo LähiTapiola Loimi-Hämeen toimitusjohtaja Lauri Riekkola.

– Onnistuimme varsinkin asiakaskokemuksen parantamisessa. Erityisen iloisia olemme siitä, että asiakkaidemme tyytyväisyys palveluamme kohtaan parani muun muassa asiakkaiden uskollisuutta mittaavassa Asiakkuusindeksi 2016 -tutkimuksessa. Asiakaskokemuksen parantaminen on edelleen strateginen tavoitteemme.

Alueyhtiön alueella koulutettiin 900 uutta suomalaista sankaria LähiTapiolan alkusammutuskoulutuksessa. Vuonna 2017 LähiTapiola Loimi-Hämeen alueyhtiö kouluttaa lisää sankareita antamalla koululaisille ja asiakkaille elvytys- tai hätäensiapukoulutusta.

LähiTapiola on liikennevakuuttamisen markkinajohtaja, joka on toiminut siten, että yksi valtakunnallinen ryhmän yhtiö on myöntänyt liikennevakuutukset koko maahan. Tämä käytäntö on nyt suunniteltu muutettavan niin, että olemassa oleva liikennevakuutuskanta siirretään paikallisiin alueyhtiöihin ja tulevaisuudessa siis uudet liikennevakuutukset myönnettäisiin ja hoidettaisiin alueyhtiöiden toimesta 1.7.2017 alkaen.

– Vahvistamme otettamme terveyden ja hyvinvoinnin saralla. Uusia avauksia on luvassa jo kevään aikana. Autamme asiakkaitamme vaurastumaan sijoittamalla heidän varansa kuin omamme. Keskinäisenä yhtiönä tuomme kevään aikana uuden ja erilaisen sijoitustarjoaman asiakkaidemme käyttöön.

– Tulevina vuosina avaamme täysin uudenlaisia elämänturvakonttoreita toimialueellamme. Olemme edelleen lähellä asiakasta helposti saavutettavissa. Tällä hetkellä toimialueellamme on 12 konttoria/toimipistettä. Elämänturvakonttori yhdistää terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden palvelut.

LähiTapiola kertoo panostavansa edelleen, nyt neljättä vuotta peräkkäin, kasvuun. Kasvua tukee yhtiön tiedotteen mukaan aktiivinen toiminta asiakashankinnassa sekä keskittäneiden asiakkaiden määrän kasvattamisessa.

– Viime vuonna saimme 1.400 keskittänyttä asiakasta lisää jolloin keskittäneiden asiakkaiden osuus koko kannasta on 42,1 prosenttia. Kokonaiskehityksessä on strateginen yhteistyö S-ryhmän kanssa ollut osaltaan merkittävässä roolissa.

LähiTapiola Loimi-Häme tarjoaa vuoden 2017 aikana elvytys- tai hätäensiapukoulutuksen 1.200 koululaiselle ja 600 asiakkaalle yhteistyössä SPR:n kanssa. Koulutuksessa opitaan elvytyksen perusteet ja avun hälyttäminen.

Koulussa saadun elvytyskoulutuksen lisäksi koululaiset saavat kotiin lainaksi elvytyspakkauksen, jolla he vuorollaan opettavat elvytyksen kotiväelleen. Elvytyspakkaukset jäävät koulujen käyttöön. Kaiken kaikkiaan LähiTapiola tarjoaa koulutuksen 30.000 koululaiselle ja 15.000 asiakkaalleen ympäri Suomea.

Elvytyskoulutukset ovat jatkoa LähiTapiolan vuonna 2016 aloittamille Sankarikoulutuksille, joka järjestettiin yhteistyössä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön, SPEK:in kanssa. Vuoden 2016 Sankarikoulutusten teemana oli alkusammutus, johon osallistui 27.000 henkilöä ympäri Suomea. Loimi-Hämeen Alueyhtiö koulutti 899 asiakkaalleen alkusammutustaidot vuonna 2016.

– Haluamme tehdä konkreettisia turvallisuustekoja, joiden tavoitteena on LähiTapiolan elämänturva- strategian mukaisesti tehdä elämästä terveempää ja turvallisempaa niin yksilötasolla kuin yhteiskunnallisestikin. Mitä enemmän joukossamme on sankareita, sitä pienemmillä vahingoilla selviämme, sanoo toimitusjohtaja Lauri Riekkola.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.