Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Lammin Säästöpankille kesällä uusi toimitusjohtaja

Aiemmin Hattulan konttorin johtajanakin toiminut asiakkuuspäällikkö Miika Koskinen (vas.) ja toimitusjohtaja Markku Moilanen Lammin Säästöpankista sekä Sp-Koti Oy:n toimitusjohtaja Jukka Rantanen kertoivat näkymistä rahoitus- ja kiinteistömarkkinoilla.

Tänä vuonna 140-vuotiaaksi varttuvan Lammin Säästöpankin vuoteen mahtuu muutakin merkittävää kuin tasavuosi. Pankki kertoi vuosituloksensa julkistuksen yhteydessä perjantaina, että toimitusjohtaja Markku Moilanen jää eläkkeelle. Pankin toimitusjohtaja vaihtuu jo ensi kesänä.

Moilaselle tulee ensi keskiviikkona täyteen 13 vuotta Lammin Säästöpankissa. Finanssialalla hänellä on takanaan 39 vuotta. Viimeiseksi jääneen vuositulosinfonsa pitänyt Moilanen pääsi esittelemään ennätystulosta.

Lammin Säästöpankin tulos vuodelta 2016 ennen veroja oli 3,8 miljoonaa euroa.

– Kaikkien aikojen paras tulos, vaikka meille mahdollisimman suuri liikevoitto ei olekaan ensiarvoisen tärkeää, Moilanen sanoi.

Vuonna 2016 pankki sai 1.680 uutta asiakasta eli 11,2 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Lammin Säästöpankilla on kymmenen konttoria ja kolme palvelupistettä. Pankin vakavaraisuussuhde kasvoi ja oli vuoden 2016 lopussa 18,74 %.

Vuoden 2017 tuloksestaan pankki ennakoi hieman vuotta 2016 pienempää. 140-juhlavuonnaan Lammin Säästöpankki järjestää tavallista enemmän toimintaa ja lisää toimipaikkakunnille jakamiensa vastuullisuuslahjoitusten määrää.

– Toivomme toimipaikkakuntiemme ihmisiltä ja yhteisöiltä ehdotuksia lahjoitusten saajiksi maaliskuun puoliväliin mennessä, kertoi asiakkuuspäällikkö Miika Koskinen.

Lammin SP lakkautti taannoin konttorinjohtajan vakanssit ja johtajista tehtiin asiakkuuspäällikköjä. Ensimmäisen täyden vuotensa asiakkuuspäällikkönä työskennelleen, entisen Hattulan konttorinjohtajan Koskisen mielestä pankin organisaatiomuutos on ollut onnistunut. Kiitosta on kuulemma tullut myös asiakkailta.

Franchising-periaatteella toimiva kiinteistönvälitysketju Sp-Koti Oy on myös saanut uuden toimitusjohtajan Antti Toivasen siirryttyä HPK:n toimitusjohtajaksi. Toimitusjohtaja Jukka Rantanen kertoi, että Sp-Koti -ketjun välittäjät uskovat kauppamäärien valtakunnallisesti kasvavan 3–5 prosentilla viime vuodesta.

– Kauppamäärän kasvuksi Hämeenlinnassa ennakoimme tänä vuonna 2–3 prosenttia ja käytettyjen asuntojen neliöhinnan kasvuksi 1–2 prosenttia, toimitusjohtaja Rantanen sanoi.

Eurooppalainen sääntely on muuttanut rahoitusmarkkinoiden toimintaa merkittävästi viimeksi kuluneina vuosina ja myös asuntokauppaan heijastuvat Rantasen mukaan monet kansainväliset uhat.

– Euroopassa järjestettävät vaalit, Trumpin toimet, Brexit ja EU-alueen pankkien mahdolliset vaikeudet, hän luetteli.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.