Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

LEPAAN AUTOPAJA: “Täytyyhän kylällä korjaamo olla”

Aki Paajanen on viihtynyt yrittäjänä.

Lepaan Autopajan yrittäjän Aki Paajasen autoharrastus alkoi jo nuoruusiässä. Nyt takana on 2,5 vuotta täysipäiväistä korjaamoyrittäjyyttä oman synnyinkodin pihapiirissä.

– Jo 13-14-vuotiaana olen alkanut autoja rakentelemaan ja ollut myöhemmin korjaamolla töissäkin. Taidot olen hankkinut pääsääntöisesti itseoppimisen kautta, Paajanen kertoo.

Välillä mies viihtyi rekkakuskina kuusi vuotta mutta teki autonkorjauksia vapaa-aikoina tuolloinkin. Tuntumaa autoihin Paajasella on ollut jatkuvasti monipuolisesti senkin takia, että hänen vaimonsa autourheiluharrastus on ohjannut perehtymään autojen saloihin.

Kun vaimokin ajaa ammatikseen raskasta liikennettä, syntyi Akin päätös siirtymisestä autopajayrittäjäksi myös arjen vaatimusten vuoksi.

– Lapsiperheessä se ei onnistu, että molemmat ovat reissun päällä. Täytyyhän kylällä nyt korjaamo olla, tuumii Aki Paajanen.

Korjaamon vaatimat tilat ja kalusto oli jo pääosin valmiiksi hankittuna, kun päätös päätoimisesta yrittäjyydestä syntyi.

– Rengaskoneen ostin ja jotain vähän erikoisempia työkaluja tulee ostettua melkein joka kuukausi.

Lepaan Autopaja on yleiskorjaamo, jossa hoituvat niin yksittäiset viat kuin vaikka laajemmat katsastusremontitkin. Vaimo Mari Paajanen auttelee töissä minkä omalta päätyöltään kerkiää.

– Teen yleispätevästi vähän kaikkea, myös hitsaustöitä jonkin verran. Hämeenlinnassakaan ei taida olla kuin kaksi hitsauksia tekevää liikettä. Jos jotain pitää rajata pois, niin uusien autojen jakopäät. Työkalut niitä varten ovat niin kalliita, että töitä pitäisi niiden maksamiseksi olla melkein koko ajan, sanoo Aki Paajanen.

Lepaan Autopajan asiakkaat tulevat pääosin Hattulasta ja Hämeenlinnasta, mutta myös kauempaa.

– Alue rajautuu suunnilleen Tervakoskeen, Renkoon ja Valkeakoskeen eli yllättävän iso skaala saadaan. Meillä hintataso on aavistuksen keskimääräistä halvempi ja sijaisauton ansiosta kulkeminenkaan ei ole ongelma, arvioi Paajanen.

Aki Paajasen suunnitelmissa on aloittaa myös mönkijöiden korjaus.

– Ne ovat lähellä omaa sydäntä. Haaveena on myös vähän laajentaa hallia, pakettiautot sinne vielä mahtuvat mutta isommat ajoneuvot on korjattu ulkona ja se tuo omat rajoitteensa.

Kodin yhteydessä työskentely on ainakin tähän asti sopinut Aki Paajaselle. Lomaa hän ei tosin vielä ole ehtinyt pitää kuin pari päivää viime kesänä ja kolme päivää syys/talvilomaa.

– Näyttää siltä, että tämä toimii, kaikillehan kotona työskentely ei sovi. Viikonloppuisin yritän olla lasten kanssa, täytyyhän elämässä olla muutakin kuin työ, pohtii Paajanen ääneen.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.