Sunnuntai 13.06.2021
Nimipäivät: Raili, Raila
Hämeenlinna
Selkeää
16°C
Tuuli: 6 m/s PL
 

Lepaan kartano heräsi eloon uusissa käsissä

Lepaan Matkailun myyntipäällikkö Anna Huhtapelto, yrittäjä Sanna Grön ja pääkokki Risto Kasurinen kesäisen lounasbuffetin äärellä.

Lepaan kartanolle saapuu torstaina puolilta päivin lounasseurue, jolle pääkokki Risto Kasurisen johdolla on katettu kesäinen lounasbuffet.

– Alkukesästä olemme avoinna muillekin asiakkaille aina tilauslounaiden yhteydessä, kertoo Lepaan Matkailun toimitusjohtaja ja yrittäjä Sanna Grön.

Grönin kädenjälki näkyy myös lounastuotteissa. Matkailu- ja ravintola-alalta pitkän kokemuksen hankkinut yrittäjä käynnisti kartanoon ja Lepaan alueen muihin palveluihin tukeutuvan yritystoiminnan kesäkuun alussa ja ensimmäiset tilaisuudet on jo vietetty. Lepaalla on järjestetty esimerkiksi tyky-päivä ja varauksia on jo niin merkkipäivistä, muistotilaisuuksista kuin yritysillallisistakin. Torstaina myös rantasauna oli varattu, eli koko kartanon ympäristö alkaa saada eloisuutta.

Heinäkuussa alkavat myös säännölliset aukiolot.

– Olemme avoinna perjantaisin ja lauantaisin vähintään kello 14-20, jolloin tarjolla on salaattibaari, kertoo Sanna Grön.

Kahvittelijoillekin on tiedossa mukava pistäytymispaikka suolaisine ja makeine tarjottavineen. Kartanolle on kesäkelejä ennakoiden määrä pystyttää uusia terassipaikkoja. Elokuun perjantaiden vakiotarjontaa puolestaan ovat salaattibaari ja lasi kuohuviiniä -illat.

Kartanorakennuksen yläkerran tunnelmallinen makuuhuonekin on jo ollut käytössä. Enemmän majoituspaikkoja löytyy naapurirakennuksista.

– Paljon on jo saatu aikaiseksi. Kokoustekniikkaa on parannettu asentamalla isot näytöt ja uusittu perheen hyvällä tuella pajon muutakin.

Myyntipäällikkönä nyt viikon päivät työskennellyt Anna Huhtapelto kuvailee, että ympäristö lumoaa.

– Kiirettä on piisannut ja on kivaa olla mukana melkein alusta alkaen.

Kartano ei ole ollut pysyvästi avoinna yleisesti, joten paikka ei ole edes monelle paikalliselle tuttu. Tätä puutetta pääsee korjaamaan tutustumiskierroksella, jos on kiinnostunut tilojen käytöstä, lupaa Anna Huhtapelto (oik.) ja Sanna Grön.

Sanna Grön ja Anna Huhtapelto ovat huomanneet, että Lepaan kartano on monelle paikallisellekin uusi tuttavuus.

– Paikan päälle saa ennen varausta tulla tutustumaan ottamalla yhteyttä minuun, Huhtapelto kannustaa.

Juha Reinikainen

1 kommentti

  1. Anna-Liisa ja poppoo:

    Kiitos mukavasta viikonlopusta, jonka vietimme siellä.
    Kiitos hyvästä palvelusta Sannalle,saunan lämmittäjälle, kokille ja Annalle auttamisesta, kun soiteltiin ja järjesteltiin reissua.
    Reissusta jäi hyvä mieli.
    T. AnnaLiisa, Jorma, Seija, Pentti ja Riitta

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.