Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

LUONTO PARANTAA: Kuusenpihka Avux luottaa Lönnrotin periaatteisiin

Anna-Leena Toivanen ja Timo Tynys myyvät luontaistuotteita.

Iittalan Lasimäellä Kuusenpihka Avux –kauppaa pitävä Anna-Leena Toivanen on valmistanut luontaistuotteita 26 vuoden ajan.

– Jo isäni hoiti eläimiä ja ihmisiä pihkalla ja oli suuri Elias Lönnrotin fani, Anna-Leena kertoo.

Kiinnostus luontaistuotteisiin vei Anna-Leenan opiskelemaan Lönnrot-instituuttiin Sammattiin. Tuotteiden valmistamisen lisäksi hän on aiemmin toiminut kauneushoitolayrittäjänä ja myös hyödyntänyt hoidoissa itse valmistamiaan tuotteita.

– Voiteet sopivat hyvin käärehoitoihin, hän kertoo.

Yksi suosituimmista myyntiartikkeleista on Havuka-kuusenpihkavoide, jota Toivanen kuvailee luonnon omaksi antibiootiksi. Se käy niin terveyden ylläpitoon kuin esimerkiksi iho-ongelmiinkin. Yksi hyvä tapa käyttää voidetta on levittää sitä iholle ennen saunomista.

– Tukekaa terveyttä, sairautta on pakko hoitaa, siteeraa Toivanen Hämeenlinnan Tori-Apteekissa aikanaan apteekkarina toiminutta Elias Lönnrotia.

Antiseptisen kuusenpihkavoiteen lisäksi myynnissä on esimerkiksi mesiangervovalmistetta joka sisältää aspiriinissakin käytettävää salisiinia. Kuusenpihkaöljyuute on hyväksi suun hygienian hoitoon ja samalla hoitaa aftat, punajäkälän, kurkkukivun ja yskän. Kuusenpihkapalasaippua on puolestaan todettu hyväksi ihottuma-alueissa päänahan hoitoon.

Muurahaisspriivoide tasapainottaa ja tukee hormonitoimintaa, esimerkiksi mielihyvähormonia, kilpirauhashormonia ja eturauhashormonia. Kyseessä on vanhan kansan perinteinen hoitomuoto.

– Jos mieltä ei ymmärrä, se voi lähteä ylä- tai alamäkeen, Toivanen toteaa.

Anna-Leenan poika Timo Tynys on tehnyt tuotteille ulkoasut ja on mukana Lasimäellä nyt noin vuoden ajan toimineen liikkeen arjessa. Markkinointi-ilmeessä korostuvat samat asiat kuin tuotteissakin, eli maanläheisyys, luonto ja vuodenajat.

Kaikki myytävät tuotteet ovat puhtaita luonnontuotteita, joissa ei ole käytetty lainkaan kemikaaleja.

– Myös maaperä, josta yrtit poimitaan, on tärkeää. Pyrimme käyttämään aina samoja paikkoja, järvien rantoja ja muita puhtaita paikkoja. Luonto parantaa ja tukee ja luottamus tulevaisuuteenkin on kova, sanoo Anna-Leena.

Kuusenpihka Avux on hyvä käyntikohde vaikka kauempaakin tulevalle myös siinä mielessä, että myymälässä on pieni kahvio, johon voi tilata tarjoiluja.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.