Tiistai 27.07.2021
Nimipäivät: Heidi
Hämeenlinna
Verrattain selkeää
27°C
Tuuli: 3 m/s IEI
 

Naispyöräilyn kehittämiselle huippuedellytykset

414_685x457

Hatusen pyöräliike on talven aikana uusiutunut naiselliseen suuntaan. Liikkeen talvikausi on itse asiassa osoitus siitä, että oman alansa huippuyritys voi sijaita melkein missä tahansa. Ensin Hatunen voitti Specialized-pyörämerkin järjestämän, Pohjoismaisen Facebook-äänestyksen parhaasta näyteikkunasta.

– Esivalinnan jälkeen olimme mukana finaaliäänestyksessä, jossa näyteikkunamme peittosi muun muassa Tukholmassa toimivan Specializedin Concept Storen, hämmästelee kauppias Piia Hatunen (yläkuva oik.).

Äänestyksen voitosta oli luvassa palkinnoksi Specialized-merkin naisille tarkoitettu osasto omaan liikkeeseen, mutta Piia ja Pauliina Hatusella (yläkuva vas.) oli suunnitelmia myös syvällisemmistä toimista naispyöräilyn edistämiseksi.

Alkuvuodesta Specialized Nordic ilmoittikin, että Hatusen kannustuksesta Specializedin Women´s Ambassador –ohjelmaan hakenut Miia-Maria Salmi (yläkuvassa kesk.) olisi vuonna 2015 yksi merkin seitsemästä naispyöräilylähettiläästä Pohjoismaissa.

– Ajattelimme, että jos me emme naiskauppiaina saa paikallisia hakijoita liikkeelle, niin kuka sitten, Piia muistelee.

Nyt maaliskuussa liike on kokenut yhden historiansa suurimmista uudistuksista ja Tanskasta Specializedin pääkonttorilta välineet ja sparrausta tehtäväänsä saanut Miia-Maria on käynnistelemässä naisten maantiepyöräilykurssia yhdessä Hatusen kanssa.

– Kun kurssi päättyy, naisten yhteislenkit jatkuvat kesällä lähtöpaikkanaan Vanajanlinna, Miia-Maria Salmi kertoo.

Naispyöräilyn lähettiläiksi haluttiin pyöräilyn aktiiviharrastajia, joilla on kyky innostaa muita naisia liikkumaan. Monen lajin valmennus- ja taustatehtävissä toiminut Miia-Maria on paitsi koulutettu spinning-ohjaaja, nykyisin myös aktiivinen triathlonin ja pyöräilyn harrastaja.

Talven aikana hän on ollut organisoimassa seuransa Tawast Cycling Clubin triathlonkoulua sekä juoksu-, uinti- ja sisäpyöräharjoituksia ja saanut aktivoitua mukaan monia naisliikkujia.

Piia ja Pauliina Hatunen tietävät kokemuksesta, että pyöräily kiinnostaa monia naisia, mutta sekä kaluston valintaan että muun muassa lenkkiporukassa ajamiseen liittyy monesti liioiteltujakin pelkoja.

Nyt kynnys aktiivipyöräilyn aloittamiseen on Hattulassa ja koko Hämeenlinnan seudulla varmasti matalampi ylittää kuin koskaan ennen.

– Ei se ole niin vaikeata, nauraa Miia Maria-Salmi.

Hän pitää pyöräileville naisille suunnattua ryhmää Miia-Maria Pyörittää Facebookissa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.