Sunnuntai 26.06.2022
Nimipäivät: Jorma, Jarmo, Jarkko, Jarno, Jere
Hämeenlinna
Selkeää
30°C
Tuuli: 1 m/s EL
 

Pankkitunnusten oikeanlainen käyttö on uusi kansalaistaito

Martti Hakala kertoo Lammin Säästöpankin opastavan asiakkaitaan digiasioinnissa.

Asiointi digitaalisissa palveluissa on arkipäivää. Pankkitunnuksia tarvitaan
pankkiasioinnin lisäksi myös muuhun tunnistautumiseen, esimerkiksi
viranomaispalveluissa. Valitettavasti myös rikolliset ovat siirtyneet verkkoon.

Verkkoasiointia ei ole silti syytä pelätä, vaan on tärkeää opetella turvalliset
tavat verkkoasiointiin liittyen. Huijarit ovat siirtyneet viime vuosina verkkoon, ja esimerkiksi pankkitunnusten kalasteluhuijaukset ovat nykyään valitettavan yleisiä. Tunnuksia kalastellaan niin huijausviestein ja – puheluin kuin hakukoneidenkin avulla.

Pankit ovat kehittäneet useita turvamekanismeja, jotka torjuvat pankkitunnusten kaappauksia.

Lammin Säästöpankki haastaa kaikki suomalaiset opettelemaan turvallista pankkiasiointia.

Pankkitunnusten käyttöosaaminen on tärkeä kansalaistaito, jopa kriittinen osa ihmisten digiosaamista.

– Varsinkin ikääntyvillä asiakkailla on usein huolta siitä, miten pankkitunnuksia eri tilanteissa voi käyttää. He pyytävät ja haluavat pankilta apua näissä asioissa. Me Lammin Säästöpankissa koemme velvollisuudeksemme auttaa alueemme ihmisiä digiasioissa yleisemminkin, liiketoimintajohtaja Martti Hakala sanoo.

Pankkitunnuksia voi käyttää rauhallisin mielin, kunhan perusasiat ovat kunnossa. Todella pitkälle pääsee sillä, kun muistaa pitää tietokoneen ja älylaitteen tietoturvan ajan tasalla eikä
koskaan hae verkkopankkia hakukoneiden avulla, sanoo asiakkuusjohtaja Noora Vitikainen
Lammin Säästöpankista.

Vitikainen muistuttaa, että monissa virallisissa palveluissa, kuten Omakannassa tai Kelan ja verottajan kanssa asioidessa tarvitaan pankkitunnuksia.

– Ei siis ole mitään syytä pelätä pankkitunnusten käyttöä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.