Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Parolaan lisää pyöräosaamista

Parolan Pyörähuollon yrittäjä Antti Munnukka tuntee toimialansa monelta kantilta. Entisen kilpapyöräilijän ja jo kymmenen vuotta Tawast Cycling Clubin puheenjohtajana toimineen Munnukan ajatus oman yrityksen perustamisesta sai lopullisen niittinsä, kun Hatusen pyöräliikekin rohkaisi miestä toimeen.

– Yrityksen perustaminen on ollut mielessä jo jonkin aikaa ja tarkemmassa suunnittelussa viime syksystä asti. Ratkaisevaa oli lopulta, että Hatunen kertoi tarvitsevansa lisää huoltokapasiteettia. Teen siis pyörähuoltoja myös heidän toimeksiannostaan, Munnukka kertoo.

448_685x457

Yritys on ollut rekisterissä vuoden alusta asti ja käytännössä toiminnassa maaliskuusta.

– Pääpaino on huolloissa laidasta laitaan. Täältä löytyy varaosat laidasta laitaan ja pieni valikoima ajovarusteita sekä tarvikkeita, sanoo ainakin toistaiseksi sivutoimisena yrittäjänä toimiva Munnukka.

Erikoisosaamisena Parolan Pyörähuollolla on maastopyörien iskunvaimentimien huollot.

– Pystyn huoltamaan Rock Shoxin ja Foxxin takavaimentimet ja teen sitä ainoana tällä seudulla.

Urheilu- ja valmennustaustansa ansiosta Munnukka pystyy tarjoamaan myös valmennuspalveluja aina kuntoilijoista kilpaurheilijoihin.

– Tarvittaessa huolletaan sekä pyörä että kuski kuntoon kesän pyöräilytapahtumiin, sanoo Munnukka.

Suomessa myydään paljon halvempia käyttöpyöriä, mutta paljon myös laadukkaampia maasto- ja maantiepyöriä.

– Pyöräily kiinnostaa tällä hetkellä ihmisiä hirveästi. Seurassamme on vähän yli sata jäsentä ja uskon, että seudulla on vähintään yhtä paljon aktiivipyöräilijöitä jotka eivät kuulu seuroihin, Munnukka kuvailee.

Niille joille pyöräily on pääasiassa arkiliikuntaa, välinekehitys tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia syventää harrastustaan.

– Uutuutena viime talvena löivät Suomessakin läpi paksurenkaiset fatbiket, joten talvipyöräilykään ei ole enää välinekysymys.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.