Sunnuntai 03.12.2023
Nimipäivät: Meri, Vellamo

Tuuli:
 

Parolan Kuntoklubilla liikutaan myös ryhmissä

Parolan Kuntoklubilta löytyy myös aerobiseen harjoitteluun soveltuvat välineet, yrittäjä Minna Mantila esittelee.

Parolan Kuntoklubilla Hattulan kuntakeskustassa on tarjolla myös ryhmäliikuntaa kiertoharjoittelun merkeissä.

Seniorien ryhmä treenaa salilla torstaisin aamulla kello 9–10 ja avoin ryhmä kiertoharjoittelee sunnuntaisin kello 18.15–19.15.

– Helmikuun alusta alkaen käynnistyy torstaisin myös aloittelevien harrastajien ryhmä kello 17–18, yrittäjä Minna Mantila kertoo.

Kuntosalin laitteilla suoritettava kiertotreeni sisältää alkulämmittelyn, kolme sarjaa kullakin laitteella ja loppuvenyttelyn.

– Sarjoissa aika lyhenee loppua kohti, valottaa Mantila.

Laitteiden lisäksi klubilta löytyy myös varausperiaatteella toimiva infrapunasauna. Palautumista voi vauhdittaa myös recovery bootseilla, joita voi hyödyntää salilla tai vuokrata kotiin.

Vuodesta 2000 salin yrittäjiin lukeutunut Minna Mantila kertoo, että eri liikuntabuumien vaikutus näkyy myös salilla.

– Vaihtuvuutta asiakaskunnassa on, mutta kantaporukka on ollut niin kauan kuin salikin, Mantila kertoo naurahtaen.

Lihaskuntoharjoittelun tulee olla säännöllistä, jos haluaa harjoittelun olevan tuloksekasta. Minna Mantilan rutiineihin kuuluu myös jalkakyykky.

Avainkorttiperiaatteella toimivalla salilla voi harjoitteluoikeuden lunastettuaan treenata mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

– Kun meille tulee uusi asiakas, hintaan sisältyy ensimmäisen harjoituksen ohjaus ja harjoitusohjelma, kertoo Minna Mantila.

Parolan Kuntoklubilla asiakkaita muutenkin rohkaistaan mahdollisimman matalalla aloittamiskynnyksellä.

– Tänne tulemista ei tarvitse pelätä, ohjausta saa aina, Mantila kannustaa.

Saliharjoittelun hän luonnehtii sopivan kaikille, eikä lihasvoiman lisääntyminen ole harjoittelun ainoa hyöty.

– Saliharjoittelu on yllättävän kuluttavaa ja parantaa aineenvaihduntaa ja kehon toimintaa muutenkin.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.