Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Petäys Resort saa uuden omistajan

Petäys Resortin omistajuus on tänään vahvistetussa kaupassa siirtynyt PAMilta uudelle omistajalle, joka aloittaa yrityksen vetovastuun 1.2.2017 alkaen.

Kaupan myötä uudelle omistajalle siirtyy hotelliliiketoiminnan lisäksi yhtiön omistamat maa-alueet, kiinteistöt ja irtaimisto.

Petäys Resortin uusi omistaja on alalla pitkään toiminut Juha-Pekka Tuominen. Tuomisella on vankka kokemus hotelliliiketoiminnan parissa ja hän odottaa innoissaan uusien mahdollisuuksien alkamista.

– Rakastuin ensisilmäyksellä Petäyksen maisemaan. On ilo päästä kehittämään liiketoimintaa entistä kansainvälisemmäksi ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa. Haluamme tehdä yhteistyötä paikallisten matkailu- ja kulttuuriosaajien kanssa, Tuominen toteaa.

PAMin talousjohtaja Jukka Mattilan mukaan Petäyksen myynti on ollut pitkä prosessi, joka on nyt saatu onnistuneeseen lopputulokseen. Petäyksen hotelli- ja vapaa-ajankeskuksen toiminta ovat olleet vahva osa pamilaista järjestö- ja koulutustoimintaa vuosien ajan.

Mattila kiittää Petäyksen johtoa ja työntekijöitä, jotka ovat kehittäneet yritystä vuosia systemaattisesti. Liiketoiminta on parantunut ja palvelut ovat kehittyneet kurssikeskuksesta kokous- ja vapaa-ajan hotellin vaatimalle nykyaikaiselle tasolle.

Ravintolapäällikkö Maija Haavus kaatoi valkoviiniä hotellinjohtaja Sanna Grönille menu-uutuuden esittelyjutun teon yhteydessä lokakuussa 2016.

Osakekauppa ei vaikuta hotellin henkilökunnan työsuhteisiin tai niiden ehtoihin vaan hotellin henkilökunta jatkaa tehtävissään kuten tähänkin saakka. Osapuolet ovat sopineet, että kaupan ehtoja ei kerrota julkisesti.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.