Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Täysillä tekeminen ja erikoistuminen kannattaa

– Vaikka täällä maalla ollaan, niin tehdään täysillä, naurahtaa Parolan Autokoulun yrittäjä Jiri Kattelus.

Parolan Autokoululla on menossa kaksikin tasavuotta. Täysillä tekeminen on pitänyt
Jiri Katteluksen ajo-opetusalalla jo 20 vuotta, nykyinen yritys puolestaan pääsi 10 vuoden ikään.

172_685x514

Ajo-opetusala luovii jatkuvasti muuttuvien säädösten viidakossa, jotka vaikuttavat koulutusten sisältöön ja jopa yksittäisten koulutusten järjestämistapaan. Parolan Autokoululla jatkuvaa muutosta ei ole jääty murehtimaan vaan otettu koulutusvalikoimaan sellaisiakin koulutuksia, joita muut eivät tarjoa.

Yrittäjällä on oltava käytössään paljon monipuolista ja erilaista ajo-opetuskalustoa, mikäli haluaa tarjota kaikkiin ajokorttiluokkiin koulutusta. Kaikkiaan Parolan Autokoululla on 36 joko omaa tai vuokraopetusajoneuvoa.

– Vuonna 2009, kun moni autokoulu lopetti kuorma-autokoulutuksen niin me päätimme jatkaa. Nykyisin meillä käy esimerkiksi yhdistelmäpuolen asiakkaita Helsingistä, Lahdesta, Tampereelta ja Turusta asti, Kattelus sanoo.

Ammattikuljettajien direktiivikoulutusten järjestäminen on myös tärkeä osa Parolan Autokoulun toimintaa. Henkilöautokorttia ajavia asiakkaitaan yritys palvelee tänä vuonna uusitulla kalustolla, kahdella manuaalivaihteisella ja yhdellä automaattivaihteisella Skoda Octavia RS:llä.

– Kalustoa täytyy uusia muutaman vuoden välein. Skodaa ei tällä alueella ole muilla autokouluilla, ja ollaan oltu todella tyytyväisiä valintaan, Kattelus kertoo.

Autokoulun piirissä tapahtuvan ajo-opetuksen ja direktiivikoulutuksen lisäksi Jiri Kattelusta työllistävät myös karavaanarikoulutukset eri puolilla Suomea. SF-Caravan ry:n leirintä- ja turvatoimikunnassa Kattelus on kouluttanut karavaanareita jo yli 10 vuoden ajan. Lisäksi hän tekee muun muassa yrityskoulutuksia merkkimaahantuojille ja autoliikkeille. Alan luottamustehtäviäkin miehelle on kertynyt, kuten Suomen Autokoululiiton hallitusjäsenyys, Riihimäen Ajoharjoittelurata ry:n hallituksen puheenjohtajuus sekä Kanta-Hämeen Autokouluyhdistyksen puheenjohtajuus.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.