Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

VALMISTA TULI: Parolan Kotipizzan uunit lämpisivät uusissa tiloissa

Kotipizza-yrittäjä Aki Sipilä henkilökuntineen palvelee asiakkaita nyt seudun suurimmaksikin mainitussa ravintolassa Hattulassa.

Parolan Kotipizzassa riitti tekemistä vielä minuutteja ennen uusien, K-Supermarketin kiinteistössä sijaitsevien tilojen avautumista. Kun lattiat oli vielä pesty ja matot saatu paikoilleen, pääsi ensimmäinen asiakas kuitenkin tiskille lähes täsmälleen suunniteltuna avausajankohtana, kello 11.

Ravintola on tiettävästi lähiseudun suurin Kotipizza. Asiakaspaikkoja on 40.

– Kysyntä on kasvanut niin paljon, että uusien asiakaspaikkojen lisäksi tarvitsemme isommat valmistustilat, jotta ruoat valmistuvat siihen tahtiin kuin haluamme, kertoi Sipilä Hattulaan.fi:n haastattelussa aiemmin lokakuussa.

Vuonna 1987 perustettu Kotipizza on Suomen ja koko Pohjoismaiden suurin pizzaketju.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.