Veto-kairat valmistetaan Hattulan Terätiellä
Hattulan Mervessä Terätiellä toimiva Hämeen Asennustyö Oy on monille kalamiehille tuttujen Veto-tarvikkeiden valmistaja. Yrittäjä Petteri Pullola on ollut metallialalla vuodesta 1996 ja yrittäjänä vuodesta 2003 ja osti Veto-tuotemerkin vuonna 2013.
– Valmistamme muun muassa kairoja, jääsahoja, atraimia ja verkonuittolautoja. Mitä aikaa riittää niin teemme muitakin töitä. Parhaillaan teossa on esimerkiksi ravintolan narikan metallikehikot, Pullola kertoo.
Yritys käyttää joissain töissä alihankintaa, mutta tekee 95-prosenttisesti työt itse. Kalastusvälineet Hämeen Asennustyö valmistaa metallilevyistä valmiiksi, tukkureille paketoiduiksi tuotteiksi asti itse.
Koneet käynnistyvät varsinkin nyt talviaikaan usein myös kairojen ja muiden välineiden huoltotöiden merkeissä.
– Ennen Veto-tuotemerkin ostoa minulla ei ollut kosketusta kairoihin muuta kuin muutaman vuotuisen oman pilkkireissun kautta. Metalliverstaalle menin kuitenkin ensimmäisen kerran 15–16-vuotiaana ja siitä lähtien olen kulkenut poran lastut jalkapohjissa, naurahtaa Pullola.
Koulutusta miehellä on ammattikoulun metallipuolen verran, loppu on työssä opittua. Kalastusvälineiden valmistukseen ja huoltoon hän on perehtynyt alan vanhojen osaajien avulla.
Kun laatumittarina on tuotteen kyky rikkoa jäätä, erottuu Suomessa käsityönä tehty merkkituote ulkomaisesta halpatuotannosta tai piraattikopiosta viimeistään käytännön kautta.
– Suomessa ei tämän alan valmistajia kauheasti ole, vaikka Hattulassa meitä onkin kaksi. Erona ulkomaiseen halpatuotantoon on ainakin se, että kotimaiset välineet myös pystyvät jäähän, hän kiteyttää.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.