Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Viherviettelyksen Mari Miettinen ideoi ja toteuttaa pihoja uuteen uskoon

Oman kotipihan muokkaaminen oli noin vuosikymmenen mittainen projekti.

Hattulalainen Mari Miettinen muutti oman intohimonsa ammatiksi, kun hän valmistui viime kesänä hortonomiksi rakennetun ympäristön koulutusohjelmasta Lepaalta.

– Pelkäsin, katoaako oma into opiskelun myötä, mutta onneksi ei, sanoo oman kotinsa pihaa jo vuodesta 2006 kunnostanut Miettinen.

Hän on tehnyt pihasuunnittelua ja piharakentamista yksityiskotien pihoihin nykyisen yrityksensä Viherviettelyksen ja sitä ennen Lepaan osuuskunnan kautta.

– Työssä palkitsee ihmisten jopa vähän hämmästynyt kiitollisuus siitä, mitä pihalla on saatu aikaan, kertoo Mari Miettinen.

Esimerkkinä kiitosta saaneesta työkohteesta hän mainitsee ison piha-alueen, jossa isosta nurmikenttäalueesta tehtiin monta eri tilaa.

– Piha voi olla monimuotoinen ja siinä saa olla eri elementtejä. Jos ei itse keksi, voin käydä apuna ideoimassa ja asiakas voi joko toteuttaa muutokset itse tai voin jatkaa aina toteutukseen asti.

Mari Miettinen kertoo huomanneensa, että suomalaisissa pientalopihoissa näyttää usein riittävän, että pensasaita on kuosissaan ja ruoho leikattu.

– Piha on kuitenkin paljon muutakin, hän sanoo.

Miettisen kotitalon piha on esimerkki pihasta, jossa erilaisia pieniä alueita riittää, lähtien kivetyistä poluista, köynnösporteista, päätyen pieniin rakennuksiin, katettuun pöytäryhmään ja maaston korkeuseroihin sekä tietysti runsaaseen ja vaihtelevaan kasvistoon.

– Koulutus syvensi käsitystäni alasta, tarvitaan myös teknistä näkemystä ja täytyy pystyä huomioimaan ilmasto ja piharakentamisen ympäristövaikutukset.

Miettinen kertoo, että jos hän vain pystyy kasvien valinnassa huomioimaan perhosille ja pörriäisille suotuisat olot, kasveja valitaan ja sijoitellaan pihalle sen perusteella

– Pyrin työssäni siihen, että pihalla on kiva olla ja siellä viihtyy. Vaikutelma syntyy paitsi siitä, mitä näkee, myös siitä mikä tuoksuu, kiteyttää Miettinen.

Lämpimät, pitkät kesät eivät ainakaan vähennä ihmisten kiinnostusta omaa pihaansa kohtaan, ja Miettinen kannustaa, että elo-syyskuu on vielä hyvää aikaa pihojen muutostöille.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.