Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

YRITTÄJYYS: Taneli Oikarilla lupaava alku metsurin uralla

Metsäala oli luonteva valinta Taneli Oikarille.

Hattulalainen Taneli Oikari on marraskuun alusta alkaen toiminut metsurina omassa yrityksessään. Oikari valmistui metsuriksi ja metsäpalveluiden tuottajaksi työn ohessa opiskellen ja miehen perustama OP-Kevytyritys on startannut lupaavasti.

– Ala valikoitui sitä kautta, että luonto on aina ollut minulle tärkeä paikka ja käsillä tekeminen on ollut se oma juttu. Ihan kiitettävästi on hommia ollut. Kiitollinen saa olla, miten hyvin on päässyt alkuun, sanoo Oikari.

Syntyperäinen hattulalainen on saanut työtehtäviä osin omien verkostojensa kautta. Töitä hän on tosin saanut tehdä myös Iittalan, Hämeenlinnan ja Janakkalan seudulla.

– Helsinkiinkin on tiedossa keikka kevätpuolella, Oikari kertoo.

Pihapuiden kaato kuuluu yleisimpiin toimeksiantoihin.

Oikarin repertuaariin kuuluu erityisesti pihapuiden kaatoa ja taimikoiden raivausta.

– Tyypillisintä on, että ihmiset haluavat eroon koivusta tai muusta lehtipuusta, koska puut aiheuttavat syksyisin niin paljon työtä lehtien muodossa. Ajallisesti eniten olen tehnyt taimikoiden raivauksia.

Yrityksen alku on osunut vuoden pimeimmälle ajanjaksolle.

– Päivän lyhyys haastaa tällä alalla. Joitain raivauksia voi tehdä otsalampun avulla pimeässäkin, mutta puidenkaatoja ei. Työpäivä on siis aika tehokasta työntekoa koko ajan, taukoja ei juuri voi pidellä, Oikari valottaa.

Pihapuiden kaatopuolta Taneli Oikari suunnittelee edelleen kehittävänsä. Metsuri tulee apuun myös, jos asuintontilla tai metsäpalstalla on akuutteja toimia vaativia myrskytuhoja.

– Olen käynyt raivaamassa myös sellaisen pihan, jossa pari puuta on kaatunut autotallin päälle. Samoin minuun voi olla yhteydessä, jos metsässä on tarjolla kiireapuhommaa.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.