Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

YRITYSTEEMA: Kotipizza saa muuton jälkeen yli 20 asiakaspaikkaa lisää

Parolan Kotipizza avaa ovensa K-Supermarket Hattulan kanssa samassa rakennuksessa lokakuun 22. tai viimeistään 23. päivänä, kertoo Aki Sipilä.

Pizzeriayrittäjä Aki Sipilä odottaa vesi kielellä Parolan Kotipizzan uusien tilojen valmistumista. Muuttomatka S-Marketin rakennuksesta samoihin tiloihin K-Supermarket Hattulan kanssa ei ole pitkä – vain tien toiselle puolen – mutta muutto antaa mahdollisuuden palvella asiakkaita sillä tasolla kuin Sipilä haluaa.

– Tänne tulee 40 asiakaspaikkaa, kun nykyisessä pizzeriassa paikkoja on 18. Kysyntä on kasvanut niin paljon, että uusien asiakaspaikkojen lisäksi tarvitsemme isommat valmistustilat, jotta ruoat valmistuvat siihen tahtiin kuin haluamme, kertoo Sipilä.

Parolan Kotipizza on toiminut Aki Sipilän hyppysissä nyt jo viisi ja puoli vuotta. Viimeksi kuluneen vuoden aikana Sipilän yritys on avannut Kotipizzat myös Hämeenlinnan Kaurialassa ja Nurmijärven Rajamäellä.

– Yrittäjä saa halutessaan vaikuttaa ravintolan ilmeeseen jonkin verran. Tämä on minulle nyt kolmas Kotipizza-ravintola jota olen rakentamassa 1,5 vuoden sisällä. Luotan, että saamme rakennettua uuden modernin ravintolan jossa myydään edelleen samaa, laadukasta tuotetta.

Rakennuksen taakse on jo ensi kesäksi suunniteltu terassi ja asiakkaat voivat myös hyödyntää ravintolan anniskeluoikeuksia.

Nykyisissa tiloissaan Kotipizza palvelee vielä sunnuntaihin, lokakuun 20. päivään saakka. Maanantai 21.10. on varattu muutolle ja jos kaikki menee kuten elokuvissa, uuden ravintolan avajaispäivä on tiistai 22.10.

– Avajaispäivä on viimeistään keskiviikko 23.10., Sipilä kertoo.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.